Aktiivimalli, hyvä vai huono?

Eduskunta on hyväksynyt lain ns. "Aktiivimallista" työttömyystuen saamiseksi. Lakia on kritisoitu voimakkaasti sekä opposition että ammattiyhdistysliikkeen suunnalta. Sen väitetään kyykyttävän ja syyllistävän työttömiä, että työttömät eivät halua töihin. Samaan aikaan kehutaan ns. Tanskan mallia, kuinka se on hyvin erilainen ja toimii hyvin antaen työttömille sekä keppiä että porkkanaa.  Aktiivimallista en oikeastaan tiedä muuta kuin mitä julkisuudessa on kerrottu, paljolti siksi että se ei koske minua enään.

Aktiivimallissa siis täytyy joko tehdä 18 tuntia työtä kolmen kuukauden aikana, hankkia pikkusumma "yritäjänä" tai osallistua erilaisiin "kursseihin" tai vastaaviin  viiden päivän aikana. Lisäksi edellytetään että on käytävä TE-keskuksessa muutama kerta tuon jakson aikana. Jos mikään vaihtoehdoista ei toteudu, alenee päiväraha n. 5% seuraavan jakson aikana.

Tanskan mallissa täytyy tehdä 148 tuntia työtä neljän kuukauden aikana jos on ansiosidonnaisella ja jos on toimeentulotuella, 225 tuntia 12 kuukauden aikana. Jos nämä eivät toteudu, etuuksia leikataan. Jokaisen on lisäksi osallistuttava aktivointitoimiin kuten koulutukseen tai työharjotteluun kun työttömyyttä on kestänyt tietyn aikaa. Lisäksi työttömien on tultava alkuvaiheessa työvoimatoimistoon jopa kerran kuussa ja työttömän on haettava vähintään kahta työpaikkaa viikossa, aivan oikein, viikossa.

Tanskassa ajatellaan että työttömän on pysyttävänä aktiivisena työttömyyden aikana.

Jos työtön ansiosidonnaisella oleva sitten onnistuu saamaan vaikka vain päivän keikan niin se pidentää ansiosidonnaisen kestoa kaksi päivää eli kaksinkertaisen määrän. Kuukausi antaa kaksi kuukautta lisäaikaa jne. Työpaikkoja, lyhytkestoisia on löytynyt mm. vuokrafirmojen kautta.

Oleellisia eroja Tanskan ja Suomen välillä on mm. se että siellä ei tunneta käsitettä "koulutusta vastaava työ" mikä tarkoittaa että on otettava sitä työtä mitä pystyy tekemään. Työssäkäyntialue on akateemisille koko Tanska ja muutoin yhteensä 4 tunnin päivittäinen matka-aika. Siis pitää ottaa mitä työtä tahansa ja jos se ei sovi, pyrkiä työssä ollessaan hakemaan sellaista työtä joka kiinnostaa. Uskoisin myös että jos samaa työtä (vaikkapa tietokoneoperaattori) hakee kaksi täysin samanarvoista hakijaa ainoana erona se että toinen on siivonnut viimeiset kaksi kuukautta ja toinen ei ole tehnyt mitään, että työnantaja valitsee sen joka on siivonnut. Ainakin itse valitsisin sen joka on aloitteellinen eikä ylenkatseellinen. Nämä Tanskan mallin tiedot: HS, 22.1.

Nyt sitten asiaan, meillä sanotaan usein että mitä tehdä jos paikkakunnalla ei ole "sopivaa" työtä?

Otetaan kuviteellinen, ja monelle valitettavasti toteutunut esimerkki.  Paikkakunnalla, pienellä ja vähän syrjässä, on sellutehdas joka työllistää 200 henkilöä. Tehdas lakkautetaan kannattamattomana, eihän voida vaatia että omistaja pumppaa rahaa kannattamattomaan tehtaaseen.  Työttömiksi jäävät kaikki työntekijät. Jokainen tietenkin yrittää löytää itselleen työtä paikkakunnalta mutta osalle sitä ei vain löydy. Osa näistä on sellaisia, sanokaamme 30-kymppisiä, jotka ovat perustaneet perheen ja rakentaneet, ostaneet omakotitalon siinä uskossa että työtä riittää eläkeikään saakka. Siis mitä tehdä?

Voidaanko olettaa että yhteiskunta on velvollinen elättämään tällaisessa tapauksessa perheen kenties koko loppuiän paikkakunnalla johon perhe on hankkinut omakotitalon? Vuosi pari menee työttömyyspäivärahalla ollessa ja sitten ei ole muuta kuin toimeentulotuki. En usko enkä väitä että tällainen perhe heittäytyy toimeentulotuen varaan.  Mutta mielestäni yhteiskunnalla ei myöskään ole tällaista velvollisuutta. Perheen on hankkiuduttava muualle, siis muutettava sellaiselle paikkakunnalle josta työtä löytyy tai sitten kouluttauduttava sellaiseen työhön jota on saatavilla, edes jossain päin, ja muutettava. No entä talo? Talo on joko vuokrattava tai myytävä tai sitten pidettävä vaikkapa "kesäasuntona".  Sanotaan, että taloa on vaikea myydä mutta tämä ei pidä paikkaansa, kaikki on myytävissä, kysymys on vain hinnanmäärityksestä. Jokaiselle kohteelle löytyy ostaja käyvällä hinnalla. Mutta kun kaupassa voi hävitä rahaa, esitetään seuraavaksi. No entä sitten? Ja mitä tarkoittaa tuo häviäminen sitten?  Perhe on ehkä asunut omakotitalossaan viisi vuotta jolloin asumiskustannukset ovat olleet reilusti alle vastaavan tasoisen vuokra-asunnon. Jos tämä kustannusetu huomioidaan  niin tappio taitaa jäädä aika pieneksi. Tähän voivat tietenkin vaikuttaa taloudelliset suhdanteet samoin kuin inflaation suuruus. Pääsääntöisesti voidaan kuitenkin väittää että todellinen tappio jää hyvin pieneksi, useimmiten taitaa kuitenkin tulla pientä voittoa.

Seuraava argumentti on se että kun lapset ovat koulussa, he joutuisivat vaihtamaan koulua ja tottumaan uuteen ympäristöön ym. No mitä sitten? Hyvin suuri joukko lapsia on elämänsä aikana joutunut vaihtamaan koulua ja paikkakuntaa eivätkä he ole siitä kärsineet. Joskus on jopa voinut olla hyväkin että on tullut paikkakunnan vaihdos.

Mielestäni maailma on mennyt sellaiseksi että kaikesta sälytetään vastuu yhteiskunnan ja veronmaksajien kannettavaksi. Ihmisellä ei  ole mitään vastuuta omasta elämästään eikä ratkaisuistaan. Tällä en sano että työtöntä ei pitäisi auttaa, jokaista joka ei tule toimeen syystä tai toisesta, on tuettava ja autettava kunnes hän pääsee jälleen omille jaloilleen.  

En muulla tavoin ota kantaa Suomen aktiivimalliin puolesta enkä vastaan mutta työttömän joka haluaa saada työttömyyspäivärahaa tai toimeentulotukea, on mielestäni osallistuttava niihin toimenpiteisiin joita työvoimaviranomaiset osoittavat. Kukaan ei voi vaatia vastikkeetonta etua jos voi tehdä jotain vastikkeeksi saamastaan edusta.

 

 

 

 

 

 

jockerantanen
Perussuomalaiset Lahti

Yrittäjä / eläkeläinen.
Kaikkeen kriittisesti suhtautuva, kaikenlaista nähnyt maailmankiertäjä.
Kirjoitukseni ovat omia mielipiteitäni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu